torstai 7. marraskuuta 2019

Yhden aikakauden loppu on toisen alku

Nyt ollaan päästy hääblogissani siihen pisteeseen, että on aika sanoa heipat ja kiitokset. 

Tämä tulee siis olemaan Tyttö tahtoo -blogin viimeinen postaus ja tuntuu kieltämättä aika haikealta kirjoittaa tätä. Häät ja hääbloggaaminen on ollut iso osa elämääni vajaan kahden vuoden ajan, joten nyt siis tavallaan yksi aikakausi elämästäni päättyy.

Häistä on nyt kuitenkin jo noin puoli vuotta aikaa, joten pikkuhiljaa ne ovat kieltämättä olleet yhä vähemmän ja vähemmän mielessä ja sitä myötä myös postaustahti on harventunut. Nyt tuntuukin, että kaikki on jo kerrottu (tai ainakin kaikki, mitä haluan kertoa). Olisin toki voinut kirjoitella vielä jotain vinkkipostauksia tai "miten meni noin niinkun omasta mielestä" -tyylisiä postauksia, mutta koen, että tähän on hyvä lopettaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että bloggaaminen loppuisi. 

Ennen hääbloggaamiseen hurahtamista kirjoitin Tyttö touhuaa nimistä käsityöblogia, joka hääbloggaamisen myötä jäi vähän niinkuin tauolle. Nyt on siis aika palata tuon blogin pariin. Päivitin blogia hieman tähän päivään ja jatkossa se kantaa nimeä Tyttö touhuaa - Home edition. Käsitöiden ja muiden näpertelyiden lisäksi blogissa tulee siis näkymään entistä enemmän sisustusjuttuja sekä vähän enempi sellaista lifestyle-meininkiä.

Perustin Tyttö touhuaa -blogille myös instagram-tilin @tyttotouhuaa eli minun näpertelyjäni sekä meidän kuulumisia voi jatkossa seurailla myös sitä kautta. Tällä hetkellä itseasiassa tuntuukin, että Tyttö touhuaa saattaa jatkossa olla enempi instablogipainotteinen, mutta se jää nähtäväksi, mitä tulevaisuus sitten käytännössä tuo.

Pieni päivitys meidän elämään ja kuulumisiin häiden jälkeen olisi varmaan myös tässä kohtaa vielä paikallaan. Viime kerralla kerroinkin, että meillä on ollut tässä syksyn mittaan vähän asuntoprojektia meneillään. Laitoimme syyskuussa kerrostalokaksiomme myyntiin ja sen jälkeen asiat ovatkin tapahtuneet aikamoisella vauhdilla. Meidän nykyinen koti meni kaupaksi hetkessä ja löysimme onneksemme heti uuden unelmakodin tilalle. Meidän uusi koti on Vantaalla sijaitseva paritalo, joka valmistui lokakuun lopussa. Tämän viikon alussa teimme kaupat asunnosta ja nyt pitäisikin sitten ruveta pikkuhiljaa muuttamaan eli loppuvuosi tulee sisältämään paljon sisustelua ja kodin laittoa. Näistä lähtökohdista alkaa siis myös rakentumaan Tyttö touhuaa -blogin uusi tuleminen.



Ennen kuin tämä hääblogini hiljenee lopullisesti, haluan vielä sanoa iiiison kiitoksen kaikille blogini lukijoille meidän hääprojektin seuraamisesta ja myötäelämisestä. Kiitos myös kaikista ihanista kommenteista, joita olen blogini kautta saanut. Hääbloggaaminen on ollut aivan ihana harrastus ja sen on antanut paljon. Erityisen kiitollinen olen kaikista uusista tuttavuuksista, joihin olen blogin kautta tutustunut. Toivottavasti vielä tavataan!

Seurailen hääblogeja varmasti jatkossakin ja odotan innolla kuulevani häätarinoita etenkin niiltä morsiamilta, joiden matkaa olen jo tähän mennessä alkanut seuraamaan. Myös blogin kommenttibokseihin voi jatkossakin jättää viestejä, vastailen niihin kyllä. 

Mutta sen enempää lätisemättä kiitos ja kumarrus tästä parivuotisesta hääblogitaipaleesta sekä tsemppiä kaikille, kenellä häät on vielä edessä!